7.11.2011

Minnan samat materiaalit vol. 2 ensimmäinen kortti

Osallistun Minnan samat materiaalit -rinkiin jonka ensimmäiset materiaalit Minna lähetti itse. Olen hurjan myöhässä kortin kanssa mutta minun onnekseni vaikkakin valitettavasti sairastelevan Outin onnettomuudeksi seuraavat materiaalit eivät vielä ole tipahtaneet luukusta.

Kaiken sähläämisen keskellä materiaalitkin jäivät kuvaamatta mutta Minnalla on ne onneksi ikuistettuina. Mallailin tummansinistä kuitupaperia vaikka minne ja lopulta päädyin rypistelemään sitä ja leikkaamaan siitä kuvion jota en sitten kuitenkaan halunnutkaan korttiin ja se jäi kokonaan käyttämättä. Omistani lisäsin pienen hakaneulan ja pienen hämähäkkileiman. Lisäksi leimasin taustaan vähän kuplamuovilla.


Rinkiin osallistuvat lisäkseni Minna, Outi, Susanna ja Tarja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti